19. helmikuuta 2012

Pikkuneiti 1-vee!

Niin se vain aika menee ja meidän pienimmällä murusella tuli yksi vuotta täyteen <3.
Kakkuaihetta pyörittelin kovasti mielessäni ja lopunlta siitä muotoutui nasu. Neitiä tulee monesti kutsuttua nasuksi :). Kävelemään on opittu mutta muuten tuntuu niin kovin vauvalta vielä. Ja vauvahan hän toki saa vielä ollakkin.

5. helmikuuta 2012

Pompulapaita

Pikkuneidin pompulapaita on tehty pinkistä ja valkoisesta gollegekankaasta,tildalinnuista ja ihanasta pompulanauhasta. Kaava on jostain Ottobre-lehdestä. Näyttää ihan kivalta sirpakan tyttösen päällä  :).
Tällä neitokaisella on tapana parturoida hiuksiaan aina sillointällöin. Viimeksi hän saksi päälaelle mukavan tupsukan. Lupasi kyllä pyhästi ettei enää leikkaa mutta nähtäväksi jää ;)

2. helmikuuta 2012

Pilkkupaitanen


Täällä Tinttarantalossa on vietetty niin tautista tammikuuta että ompeluprojekteja on kyllä ehtinyt suunnitella mutta ei toteuttaa. Tämä pilkkupaita on ollut teon alla noin kolme viikkoa,edennyt siis hitaasti mutta varmasti ja tänään vihdoin hurautin valmiiksi asti :).
Paita on samalla Ottobren kaavalla kuin pienemmän neidinkin keltainen pilkkupaita joka löytyy vanhasta blogistani. Tykkään kovasti tuosta röyhelökauluksesta!