30. kesäkuuta 2012

Kangaskoreja ja vähän tulevaa...

Vanhoja Kotivinkki-lehtiä selaillessani silmään sattui farkkukankaiset säilytyskorit. Niin kivoilta näyttivät että piti heti lähteä penkomaan kangasvarastoja ja kokeilemaan!
Näissä koreissa on käytetty farkkua ja paksua sisustuskangasta sekä vähän pellavaa. Toiseen leikkelin pojan vanhat farkut joista sain kantokahvat (vyötärökaitale) ja vyöraksit sekä taskut somisteeksi.
Vahvistin osat kiinnisilitettävällä huovalla,vai miksikähän tuotetta virallisesti kutsutaankaan...




Parempi kamera lähti lomalaisten mukaan joten vähän räpsimiseksi meni kuvien otto.


Teon alla tälläkertaa neuletakki pienimmälle. Saas nähä millonka valmistuu :)


21. kesäkuuta 2012

Aurinkoinen Marketta-matto

Itese virkattu matto on aivan mainio lahjaidea äidille jolla jo on kaikkea (ja vähän liikaakiin tavaraa) ! Siksipä se tulikin ekana mieleen kun mietin mitä 60-vuotta täyttävälle äiteelle laitettaisiin.
Mietin ensin valkoista mutta onneksi veljeni vaimo vinkkasi keltaista,jota väriä löytyykin mummolan pirtistä :). Löysin tämän ihanan keltaisen trikookuteen ja muutama päivä meni aika ahkerasti virkatessa.
Mattoa kuvatessa oikea värisävy oli todella hankala välittää kuvaan. Piti lopulta siirtää matto eteiseen jossa on akkunoita joka suuntaan ja aukaista vielä ovi ulos. Haastavaa tuo kuvaaminen ankean harmaalla sadesäällä!
Mutta tässä lähikuvassa kutakuinkin oikea sävy:

Tässä kuvassa vetää heti vähän oranssiksi,valoa näköjään tarvitaan kovasti oikean sävyn saamiseksi!

Malli on siis Kauhavan Kangasaitan Marketta,isompi versio johon on lisätty yksi rivi pylväitä ennen pitsireunusta ja kuteena paksu trikoo. Matosta tuli n.130 cm halkaisijaltaan ja kudetta siihen upposi reilut neljä kiloa.

18. kesäkuuta 2012

Juhlamekkoja

Muutama juhlamekkokin on tälle kesälle tullut ommeltua. Pinkkiin mekkoon löysin kaavan SK:sta mutta alemman mekon tyttö suunnitteli itse. SK:sta löysin samantapaisen mekon joten ihan alusta asti ei tarvinnut kaavoja alkaa tehdä vaan selvisin muokkauksilla. Molemmissa on käytetty satiinia ja alemmassa lisäksi organtsaa. Kokeilin tuohon organtsaan rullapäärmettä huonoin tuloksin. Päärme lähti osittain purkautumaan joten tein sitten vain pienen pienet käänteet rimssuihin.





8. kesäkuuta 2012

T-paitapläjäys

Tämä viikko on mennyt ihan ompelukoneen äärellä t-paitaprojektin kimpussa. Parina aamuna olen yövaatteissa istahtanut koneen ääreen ja noussut siitä puolenpäivän aikaa pukeutumaan :) niin se vie mennessään... Mutta tämän on mahdollistanut se että koululaisilla on kesäloma ja siinä ompelukoneen hurinan säestyksellä olen jakanut tasapuolisesti tehtäviä itse kullekin ja näin on saatu huushollihommat myös rullaamaan äidin ompeluinnosta huolimatta. Iso kiitos siis reippaille lapsukaisille!

Kaikki kankaat olen tilannut Royal-tuotteelta ja kaavat ovat  Ottobresta. Bodyn kaavassa on yhdistetty t-paidan yläosa ja bodyn alaosa samaksi kaavaksi. Osa kankaista näytti paketista paljastuttuaan vähän karmeila,meinasin jonkin jo lähettää takaisin,mutta onnistuneilla resorivalinnoilla niistä kuoriutuikin oikein kivoja paitulaisia!













3. kesäkuuta 2012

Ihana Amalia-mekko

Mekkotehdas-kirja on mahtava! Ihan ensimmäiseksi ihastuin Amalia-mekon sinivalkoiseen versioon. Onneksi kangaskaappia siivoillessani käteen sattui ikivanha tätini lahjoittama siniruudullinen kangas ja se sopi täydellisesti kyseiseen malliin :). Vain brodyyripitsiä hain kaupasta ja surautin mekon tyttöselle.


Samasta kankaasta olen joskus vuosia sitten ommellut mamelukit pitsitunikan seuraksi ja nämä sopivatkin nyt pikkusiskolle. Vähän aijon säätää lahkeiden kuminauhoja kireämmälle jotta saan pöksyt pussittamaan kivasti :)



Kirjassa on aivan ihastuttavia mekkosia,suosittelen lämpimästi sen hankkimista!